Auli-Maritta Ruuskanen, Kohtaamisia

Luonto tulee kylään KOHTAAMISIA-näyttelyssä 2.-31.8.2022 GalleriArissa.

Auli-Maritta Ruuskasen työt ovat inspiroituneet pohjoisen luonnosta, ihmisistä ja inhimillisyydestä.Niiden kolmiulotteinen muotokieli kutsu astumaan sisään tarinoiden maailmnaan. Auli-Maritta on freelancer-taiteilija ja kuvataideterapeutti Kokkolasta. Taiteilijan 40-vuotisella uralla on syntynyt monipuolisesti tuotoksia taidekentän eri alueilta, runoudesta teatteriin, musiikkiin ja rakkaaseen kuvataiteeseen. Esiintymiset, ohjaus- ja koulutustehtävät ovat myös olleet merkittävässä roolissa uralla ja työkenttänä on aikojen saatossa ollut koko maa. Auli-Maritta on sekä Suomen Lausujain Liiton että Suomen Taiteilijat ry:n taiteilijajäsen.

Sanataiteilija Lea Suopelto yhteistyössä mediataiteilija Ismo Funken kanssa toteuttavat KOHTAAMISIA näyttelyyn liittyvän kuvan ja runon vuoropuhelun. Tauluja ja niistä kirjoitettuja runoja esitellään n. 30 kpl, jotka yhdessä muodostavat moniaistillisen kokemuksen. Runo on kuultavissa QR-koodin kautta jokaisen taulun kohdalta. Tämän on mahdollistanut Mikkelin Kulttuurin Unelmavuosi 2022 Kulttuuritupsahdus.

KOHTAAMISIA -näyttelyssä kohtaavat siis myös kuvataide ja sanataide. Näyttely tarjoaa katsojalleen mahdollisuuden pysähtyä hetkeen, antautua vuorovaikutukseen, niin kuvan kuin runon äärelle.Teokset ja runot välittävät toivon, sisäisen rauhan sekä voiman viestin.

Taiteilijat ovat tavattavissa 30.8.2022 kello 17.00-19.00.

Löydät teoksista tehdyt media- ja runoteokset tästä linkistä.

Näytetään kaikki 30 tulosta