Holvien kätköistä

Hanki taidetta – tue hyväntekeväisyyttä!

Suur-Savon Osuuspankin konttoreihin on kertynyt vuosien saatossa yli 100 taideteosta, jotka ovat jääneet konttoritilojen pienennyttyä holvien kätköihin. Pankki järjestää teoksista myyntinäyttelyn yhteistyössä taidegalleria GalleriArin kanssa. Holvien kätköistä -taidenäyttelyn tuotot jaetaan hyväntekeväisyyslahjoituksina paikallisille yhdistyksille. Holvien kätköistä -näyttely sisältää aitoja taideteoksia sekä valtakunnallisesti että paikallisesti merkittäviltä taiteilijoilta, kuten Onni Oja, Juhani Palmu, Nandor Mikola, Kari Piippo ja Ari M. Rantala.

”Mielestäni näiden teosten arvolle on sopivaa, että ne löytävät uuden kodin ja pääsevät taas esille. Sen vuoksi meillä syntyi ajatus myyntinäyttelystä. Haluamme lahjoittaa näyttelystä kertyneet varat omistaja-asiakkaidemme ehdottamille eteläsavolaisille yhdistyksille”, kertoo Suur-Savon Osuuspankin toimitusjohtaja Jari Himanen.

Suur-Savon Osuuspankki tekee lahjoituksia yhdistyksille toimialueensa jokaiseen kuntaan. Lahjoitusten saajat ovat: Mikkelin Hope ry, ViaDia Mikkeli ry, Jampan Eläinhoitola, Pieksämäen Omaishoitajat ry, Perhekahvila Hermanni, Mäntyharjun Reissupolku ry, Sulkavan Urheilijat -41 ry, Heinäveden Kyläyhdistys ry, Savonlinnan HaTTu ry, Savonlinnan Yeesi ry, Enonkoski-Seura ry, JuvanTie ry, MLL Puumalan yhdistys sekä Eläkeliiton Hirvensalmen yhdistys.

Toivotamme teidät lämpimästi tervetulleeksi näyttelyyn 4.8.-29.8. Teoksia voi hankkia myös verkokaupastamme linkki.

galleriari
Author: galleriari