Kotapäivä gallerialla 16.1.2021

GalleriArissa yhdistetään lauantaina taide ja luontoelämykset hiukan normaalista poikkeavalla tavalla.


Gallerian sisätiloissa on tammikuussa meneillään Mikkelin kaupungin kulttuuritoimen kanssa yhteistyössä toteutettu Vuoden Avaus 2021 -näyttely, jonka toisena taiteilijana nähdään Anssi Romo. Romon näyttelyhuoneessa pohdiskellaan elämää retkeilyaiheisten piirrosten ja maalausten välityksellä. Taidenäyttely ei kuitenkaan ole ensimmäinen kerta kun harrastus on tällä miehellä muuttunut työksi: Yhden taulun edessä on jalustalle nostettu retkeilykäyttöön kehitetty puupoltin.
Gallerian takapihalle nousee tulevana lauantaina pienimuotoinen leiri, jossa tuon Juuvi-tuotemerkillä myytävän laitteen voi nähdä aidosti toiminnassa. Juuvi puupoltin on valmistajan sanojen mukaan kotaretkeilyn sydän. ”Se on yhtä aikaa keittiö, keskuslämmitys ja televisio”, Anssi tiivistää laitteensa ominaisuuksia.


Juuvin julkistuksesta tulee tänä vuonna täyteen kymmenen vuotta. Tuona aikana retkeilyrintamalla on tullut koko ajan tunnetummaksi kaksi aiemmin hyvin marginaalista tuoteryhmää: Retkeilyyn soveltuvat telttakodat sekä puuta polttavat risukeittimet. Juuvi liittyy näihin molempiin – sekä omalta osaltaan myös näiden suosion kasvuun.
”Kehitin Juuvia ensin omiin tarpeisiini, sellaiseksi mukana kannettavaksi mininuotioksi, joka palaisi ilman savua vaelluskodan sisällä. Varsin pian ensiesittelyn jälkeen tuli kuitenkin selväksi että minulla olikin edessä kokonaisen uuden ideologian avaaminen retkeilijöille. Kota ei ollut kovinkaan monelle rinkkaa kantavalle edes tuttu majoitevaihtoehto – kuten ei myöskään ajatus risujen ja oksien tehokkaasta käytöstä sen lämmityksessä ja ruuanlaitossa. Ensin piti siis tehdä tunnetuksi käsitteet kotaretkeily ja risukeitin.”


Juuvin tehokkaan toiminnan tekee mahdolliseksi sen alle liitetty sähkökäyttöinen puhallin. Se puhaltaa lisäilmaa polttimen palotilan hiilokseen, ja siten nostaa lämpötilaa ja tehostaa palamista moninkertaisesti. Laite toimii siis kuten pieni ahjo. Kodan sisällä tuon toiminnan etuja on lähes täydellinen savuttomuus ja erittäin suuri lämmöntuotto laitteen kokoon suhteutettuna.
Kymmenen vuoden messuesittelyjen kokemuksella Anssi kuitenkin tähdentää että Juuvi on laite, jonka ominaisuuksista on turha yrittää vakuutella ihmisiä pelkällä puheella: ”Suomalainen ei usko ennen kuin itse näkee. Juuvi on nähtävä toiminnassa ja tunnettava itse sen lämpö kodan suojassa istuessa.”


Siis tervetuloa tulta tuijottamaan GalleriArin takapihalle lauantaina 16.1. Galleria on auki klo 10-13. Pidetään huolta turvaväleistä ulkonakin. Kodassa pääsee yksitellen vierailemaan.

galleriari
Author: galleriari